Oli toinen sortokausi pahimmillaan ja itsenäisyysden julistamisen ja kansalaissodan aattoaikaa.
www.uta.fi/suomi80/teema4.htm
Sitaatti:
Puuttuva parlamentarismi
Senaatin talousosasto, joka vastasi nykyistä hallitusta, oli keisarin nimeämä ja hänen luottamuksestaan eikä eduskunnan luottamuksesta riippuvainen. Ennen ns. toisen sortokauden (1909 - 1917) alkamista Suomessa oli alkanut ilmetä parlamentaarisen periaatteen omaksumista. Esimerkkinä voidaan mainita Mechelinin senaatin eronpyyntö keväällä 1908 sen johdosta, että eduskunta oli arvostellut voimakkaasti sen toimintaa. Kun ns. toinen sortokausi alkoi tapahtumat johtivat siihen, että senaatissa istui joukko venäläisiä tai venäläismielisiä miehiä. Sen jälkeen ei parlamentarismista ollut jälkeäkään.
Eduskunnan alennustila
Venäläisten näkökulmasta suomalaisten itsepintaiset vaatimukset erityisasemansa säilyttämisestä tuntuivat kohtuuttomilta. Venäjän hallituksen pyrkimys yleisvaltakunnallisten lakien käyttöön koettiin Suomessa erityisen pelottavana. Yleisvaltakunnallista lainsäädäntöjärjestystä koskeva laki hyväksyttiin Venäjän duumassa ja valtakunnan neuvostossa. Keisarin vahvistettua tämän päätöksen 30.6.1910 se astui voimaan. Yleisvaltakunnalliseen lainsäädäntöön vetoamalla voitiin periaatteessa ohittaa Suomen oman kansanedustuslaitoksen asema lainsäädännössä.
Vuosina 1908 - 1910 keisari käytti herkästi eduskunnan hajottamisoikeuttaan. Näihin vuosiin mahtui peräti neljä eduskunnan hajotusta. Tammikuussa 1911 valittu uusi eduskunta sai yllättäen istua koko kolmivuotiskautensa. Venäjän hallitus ei enää pitänyt tarpeellisen sen hajottamista. Eduskunnan voimattomuus alkoi käydä yhä ilmeisemmäksi. Kuitenkin oli eduskunnan merkitys ainoana suomalaisena pysyneenä valtioelimenä moraalisesti tärkeä.
Suomesta oltiin kovaa vauhtia tekemässä venäläistä provinssia. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä kenraalikuvernööri F. A. Seyn julisti Suomenkin sotatilaan. Eduskunta oli kokoontumiskiellossa. Vaikka eduskunta ei kokoontunut valtiopäiville järjestettiin kuitenkin vuonna 1913 valitun eduskunnan kolmivuotiskauden päätyttyä 1916 eduskuntavaalit.
Maaliskuun vallankumous muuttaa tilanteen
Maaliskuun vallankumouksessa Venäjällä valtaan nousseen Väliaikaisen hallituksen 20.3.1917 antama maaliskuun manifesti palautti Suomen autonomisen aseman. Vihdoinkin saatiin siinä myös lupaus uuden hallitusmuodon esittämisestä eduskunnalle. Manifestissa luvattiin jo ennen hallitusmuodon säätämistä lakiehdotuksia perustuslaeiksi, joilla Suomen valtiosääntöä kehitettäisiin. Näiden tarkoituksena olisi eduskunnan oikeuksien lisääminen. Julistettiin mm. että "jätetään eduskunnalle lakiehdotus oikeuden antamisesta eduskunnalle tarkastamaan Suomen hallituksen jäsenten virkatoimintaa sekä myöskin lakiehdotukset riippumattomasta korkeimmasta tuomioistuimesta, paino- ja yhdistymisvapaudesta".
Eduskunta kutsuttiin koolle ja se kokoontui vuoden 1916 vaalien tuloksen mukaisessa koostumuksessa. Muodostettiin Suomen ensimmäinen parlamentaarinen hallitus. Kaikki merkittävät eduskunnassa olevat puolueet olivat mukana senaatissa. Eduskunnan asemaa vahvisti vuoden 1916 vaaleissa ehdottoman enemmistön saaneen sosiaalidemokraattisen puolueen omaksuma eduskuntakeskeinen näkemys. Valtalain hyväksyminen eduskunnassa 18.7.1917 oli kuitenkin väliaikaisen hallituksen mielestä liian suuri askel eduskunnan vallan lisäämisessä.
Tilanne syksyllä 1917
Valtalaki merkitsi avointa konfliktia suomalaisten ja väliaikaisen hallituksen väillä. Selkkauksen jälkeen eduskunta hajotettiin ja uudet vaalit määrättiin pidettäviksi. Vaaleissa SDP kärsi kirvelevän tappion porvarillisten puolueiden saavutettua paikkaenemmistön.
Senaatti hajosi sisäisesti sosiaalidemokraattien kieltäydyttyä hoitamasta tehtäviään, mutta jatkoi toimintaansa Setälän johtamana tynkäsenaattina. Väliaikainen hallitus antoi syyskuussa ns. Kornilovin manifestin, jolla senaatin päätösvaltaan siirrettiin joitakin sellaisia aiemmin keisarille kuuluneita oikeuksia, joihin ei tarvittu eduskunnan myötävaikutusta. Merkittävin oli oikeus antaa hallinnollisia asetuksia. Manifesti oli tarkoitettu väliaikaiseksi, mutta se pysyi käytännöllisesti katsoen voimassa aina vuoteen 1919 asti. Eduskunnan asema oli epäselvä, vaikka maaliskuun vallankumouksesta oli kulunut jo yli puoli vuotta. Perustuslakikomitean ja väliaikaisen hallituksen neuvotteluissa kävi selväksi, että Venäjän johto piti yhä kiinni valtiovallan jakamattomuudesta. Venäjän korkeimman vallan tuli edelleen kutsua koolle ja hajottaa valtiopäivät sekä vahvistaa Suomen uusi hallitusmuoto.
Kysymys korkeimmasta vallasta ratkeaa
Lokakuun vallankumouksen jälkeen eduskunnan puhemiehistö totesi, että väliaikaisen hallituksen kukistuttua Suomeen oli syntynyt hallitsijaton olotila. Korkeinta valtiovaltaa käyttämään päätettiin väliaikaisesti perustaa kolmen henkilön muodostama valtionhoitajakunta. Eduskunta hyväksyi ehdotuksen, mutta valtionhoitajakunnan valinta siirtyi sosiaalidemokraattien ja maalaisliittolaisten vastustuksen vuoksi.
Suurlakon kiristämässä poliittisessa ilmapiirissä maalaisliiton Santeri Alkio esitti 15.11. eräänlaisena sovitteluratkaisuna, että eduskunta ottaisi toistaiseksi korkeimman vallan käytön omiin käsiinsä. Esitys hyväksyttiin äänin 127-68. Ehdotus ei sinänsä merkinnyt monarkian kumoamista, sillä valta siirrettiin eduskunnalle vain tilapäisesti. Käytännössä kyse oli kuitenkin Suomen ja Venäjän valtioyhteyden purkautumisesta, ja tästä syystä Suomen itsenäisyyspäivänä voitaisiin hyvin pitää marraskuun 15. päivää.
Kehitys vuosina 1918 - 1919
Sisällissodan päätyttyä toukokuussa 1918 Suomen valtio- oikeudellinen tilanne oli sekasortoinen. Eduskunta kokoontui ensi kerran 15.5. pahasti vajaalukuisena, sillä vasemmisto ei voinut eikä halunnut osallistua poliittiseen elämään. Suurimmillaan ns. tynkäeduskunnassa istui 111 kansanedustajaa, mikä herätti kysymyksen päätösten laillisuudesta. Lisäksi pohdittiin, millainen edustavuus oli eduskunnalla, jonka takana oli vain alle 60 % äänioikeuttaan käyttäneistä. Vallitsevan poikkeustilan vuoksi eduskunta luovutti toukokuun puolivälissä korkeimman vallan väliaikaisesti Svinhufvudille.
Tässä vaiheessa sisäpolitiikan kuumimmaksi kysymykseksi nousi kiista hallitusmuodosta. Monarkiaa ajanut suuntaus pääsi joksikin aikaa voitolle, ja Suomen kuninkaaksi valittiin Hessenin prinssi Friedrich Karl. Maailmanpoliittisen tilanteen muutos vei kuitenkin pohjan kuningasmielisten pyrkimysten alta, ja maaliskuussa 1919 toimeenpannuissa eduskuntavaaleissa monarkistit kärsivät selvän tappion.
Eduskunta kokoontui huhtikuun alussa täysilukuisena ensimmäistä kertaa sisällissodan jälkeen tärkeimpänä tehtävänään hallitusmuotokysymyksen ratkaiseminen. 21.6.1919 hyväksytty lopputulos oli kompromissi, jossa vallan painopiste sijoittui eduskuntaan. Hallitusmuodon mukaan valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokontunut eduskunta. Kansanedustuslaitoksen päätehtäväksi tuli lakien, valtion talousarvion ja tullien hyväksyminen sekä kansainvälisten sopimusten ratifiointi. Hallituksen tuli nauttia eduskunnan luottamusta. Presidentti peri kuitenkin hallitusmuodossa osan vanhojen perustuslakien vaalimasta hallitsijan vallasta.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar